ETUSIVU » Group » Mitä väliä markkinoinnilla part 2
  • Mitä väliä markkinoinnilla part 2

    Kuten kävimme läpi, markkinointi on siis tavoitteellista, järjestäytynyttä toimintaa. Onnistuneen markkinoinnin suurin tavoite on se, että asiakkaat tavoitettuaan jäljellä on enää varsinaisen ostotapahtuman suorittaminen.

    Mitä väliä markkinoinnilla part 2

    Tietenkään mikään ei ole koskaan näin helppoa, ja myös kohderyhmän tavoitettua on tehtävä töitä ostotapahtuman eteen. Kuitenkin suunnittelemalla tarkkaan on vaikein osuus taputeltu – kun tiedät kuka tarvitsee tuotettasi tai palveluitasi sekä miksi, ei tarvitse enää kuin kertoa se eteenpäin! Nyt kun tiedämme, mitä se markkinointi on, voimme oikaista muutamia virheellisiä ajatuksia sitä koskien, sekä paremmin perehtyä mainonnan ja viestinnän merkitykseen.

    Mitä eroa markkinoinnilla ja…

    Mainostamisella? Mainostaminen on vain yksi lukuisista markkinoinnin työkaluista. Suunnitellessasi yrityksesi markkinointi saatat päätyä siihen tulokseen, että yrityksesi tarvitsee mainoksia markkinoidakseen itseään parhaiten. Tällöin siirrytään suunnittelemaan mainontaa, joka parhaiten puhuttelee markkinoinnissa esille tullutta kohderyhmää tehokkaimmalla tavalla. Mainonta on väline, jolla markkinointia toteutetaan. Jos ajattelee markkinointia yrityksen rakentamana brändinä, tai brändäyksenä, mainonta on se työkalu, jolla brändi tuodaan esille. Siispä se on yrityksen ja asiakkaiden välinen viestintäkanava. Se kertoo asiakkaalle kaiken olennaisen yrityksestä (keitä olemme, mitä tarjoamme) sekä tuo asiakkaan yrityksen luokse (minä tarvitsen tuota, miten saan sen), ikään kuin yhdistäen yrityksen ja asiakkaan keskipisteeseen. Tästä yrityksen on helpompi suorittaa ostotapahtuma loppuun, kun asiakas on jo matkalla kohti yritystä eli on jo ‘ostopolulla’. Markkinointi-osuus on siis yrityksen brändäystä siiinäkin mielessä, että päätetään millaista ulosantia yritys haluaa tarjota. Saatetaan päättää, että yritys tarvitsee siistin, hyvin koulutetun ihmisen edustamaan heitä. Tämä ihminen tulee olemaan yrityksen kasvot. Tämä on markkinointia. Kyseinen keulahahmo rekrytoidaan ja laitetaan pitämään puhetta tietyssä paikassa, missä tavoittaa tietyn kohderyhmän. Tämä on edelleen markkinointia. Henkilön puheen sisältö, se mitä hän sanoo, on mainos. Hänen ulosanti sekä tapa toimia aina puhetavasta ja liikehdinnöistä lähtien on todennäköisesti suunniteltua markkinointia. Siis jos markkinointi on toteutettu pilkkua viilaten, ihan viimeiseen mahdolliseen tekijään saakka suunniteltuna. Markkinointi saattaa tuoda esille tarpeen tavoittaa asiakkaita tiettyjä kanavia käyttäen, tai panostaa asiakaspalveluun. Varsinainen verkossa, postitse tai muualla tapahtuva kontaktoiminen on viestintää. Viestinnän erottaa mainoksesta kuitenkin siitä, että mainos pyrkii myymään tuotetta, viestintä puolestaan voi olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Hyvä esimerkki on tuotteen takaisinveto yrityksen huomattuaan siinä olevan jokin virhe. Markkinoinnissa pohditaan, millä tavalla asia tuodaan esille, jotta se aiheuttaisi vähiten asiakkaiden – ja näin ollen myynnin – menetystä. Markkinointi pohtii missä ja miten tavoittaa asiakkaat, jotka ovat mahdollisesti ostaneet virheellistä tuotetta, jatkuvasti pitäen mielessä millainen kuva yrityksestä välittyy. Kun tapa viestiä on suunniteltu, viestintä toteuttaa markkinoinnin luoman suunnitelman. Kyseessä ei kuitenkaan ole mainos, sillä tämän muotoinen viestintä harvemmin houkuttelee asiakkaita ostamaan kyseiseltä yritykseltä. Viestinnässä saattaa olla selkä linjaus, paras yleinen esimerkki tästä on “asiakas on aina oikeassa”. Tosin nykyään taidetaan enevin määrin ottaa linjaus, jossa asiakkaille ei tarvitse aivan kaikkea antaa periksi.

    Mitä eroa markkinoinnilla ja…

    Myynnillä? Myyminen on ikään kuin kaiken päälimmäisin tavoite. Jotta siinä onnistuisi, tarvitsee vaihe vaiheittain käydä ensiksi läpi markkinointi, jotta myyminen olisi mahdollisimman helppoa. Ilman markkinointia sekä markkinoinnin välineitä eli mainontaa ja viestintää, on lähes mahdoton myydä. Helpoiten näitä käsitteitä ajattelee pyramiidina, jossa päälimmäisenä on myynti. Myynnin alla on myyntiä ja markkinointia yhdistävät välineet, toisin sanoen mainonta ja viestintä. Pohjimmaisena, kaiken perustana, on kaiken kattava markkinointi.